Tiedote asiakkaillemme 1.7.2021

Spoonin upeille asiakkaille tiedoksi:
Saimme tänään torstaina 1.7 ikäväksemme tiedon, että yksi työntekijöistämme on sairastunut COVID-19 viruksen aiheuttamaan tautiin. Olemme olleet aktiivisessa yhteydessä Siuntion tartuntatauti yksikköön ja saaneet infektiolääkäriltä ohjeistuksen, että tartuna ei ole aiheuttanet työntekijöillemme tai asiakkaillemme muuta kuin matalan riskin mahdollisen altistumisen. Sairastunut työntekijämme on käyttänyt koko työvuoronsa ajan suojamaskia ja toiminut ohjeistuksiemme mukaisesti käsihygieniassa ja lähikontaktien välttämisessä.
Matalan riskin altistuminen on kuitenkin olemassa ja nyt pyydämmekin kaikkia asiakkaitamme, jotka ovat asioineet ravintolassa, Maanantaina 28.6 ja Tiistaina 29.6 klo 14-22 välisenä aikana, tarkkailemaan mahdollisia oireita ja hakeutumaan testeihin matalla kynnyksellä. Mikäli sinulle tulee kysyttävää ota yhteyttä Siuntion terveyskeskukseen tai katso ohjeistuksethttps://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/toimi-nain-kun-epailet-koronavirustartuntaa
Koko henkilökuntamme on lähetetty koronatesteihin ja olemme tehostaneet entisestään koronaturvallisuutta ravintolassa ja omia ohjeistuksiamme turvallisen asioinnin takaamiseksi.
Tästä syystä palvelemme tänään torstaina ja huomenna perjantaina supistetulla Á la Carte menulla ja keittiömme on avoinna 20 asti.
Tiedotamme asiasta lisää tarpeen mukaan.

YHTEYSTIEDOT

SPOON TAPIOLA

Turveradantie 17

02180 Espoo

tapiola@ravintolaspoon.fi

+358 41 311 6318

SPOON PICKALA

Golfkuja 4

02580 Siuntio

pickala@ravintolaspoon.fi

+358 50 443 1813

SPOON KYTÄJÄ

Kytäjäntie 1265

05720 Hyvinkää

kytaja@ravintolaspoon.fi

+358 41 311 2714

MYYNTI

spoon@ravintolaspoon.fi